LIISA
En kylläkään, mutta en myöskään jyrkästi kieltänyt… Jos sen olisin tehnyt, et sinä olisi mennyt… Mutta kun se siinä kirjeessä lupasi huolehtia, ettei Aunen tarvitse puutetta kärsiä, niin…
ANNI tuskallisesti.
Älä nyt äiti, ei se sinun syysi ollut! Olisihan minun kuitenkin täytynyt mennä, kun se uhkasi toimittaa Kaarlon heti huomispäivänä Siperiaan… Ja kun luulin sen ihmiseksi, että kun oikein puhun, niin…
(Ääni katkeaa kuin tukehtuen.)
LIISA peittää kasvot käsiinsä ja nyyhkyttää tukahtuneesti.
Niin — siinä se suurin rikokseni onkin… Sillä minä aavistin, olin miltei varma, ettet onnistu, kun luulit mestarin luopuvan vainotoimenpiteistään, kun oikein selität meidän surkean tilamme… Mutta sitten tuli mieleeni: jos se kuitenkin myöntyisi, niin saataisi heti Aunelle maitoa ja kaikki tulisi hyväksi… Heti taas ymmärsin, ettei se kuule rukouksia, ja ken joutuu sen kynsiin siellä tyhjässä tehtaassa, niin sille käy huonosti… Ja sitten, sitten…
ANNI väristen.
Mitä äiti… mitä sitten…?
LIISA käheästi, katkonaisesti.