Ei- koskaan! Kyllä patruuna puolensa pitää…
(Juoksee itkien ulos.)
KAARLO tarttuu päähänsä tuskan ja epätoivon vallassa.
Voi, mitä minä nyt teen…? Se on minun syyni! Miksi syytin häntä niin ankarasti? Enkä ehtinyt peruuttaa, hyvittää — pyytää anteeksi sanojani… Voi minua!
KORPI
Ei — kyllä minä suurempi syyllinen olen… Ajattele, että minä olin hänen vanha toverinsa — ja kuitenkin syytin! — (Tuijottaen eteensä kauhusta laajentunein silmin.) — Kalle-raukka… Mitä hän kärsikään tietäessään lastensa jäävän sellaiseen kurjuuteen — kun hän viimeisen kerran heitä hyväili, silitellen pikku Maninsa tukkaa. — (Hypähtää seisoalleen.) — Tämä elämä on helvettiä pahempi!
(Istuutuu jälleen.)
KAARLO
Mutta miksi, miksi kaikki menee noin…?
KORPI hetken äänettömyyden jälkeen, synkästi.