En tiedä, mutia kyllä nyt kaikki menee…
KAARLO surullisesti.
En ehtinyt ajoissa auttaa Halostakaan… Ja heti aamulla aioin viedä heille jotain syötävää… Olisinhan minä sen verran saanut siitä revolverista. — (Vaikenee uuden ajatuksen valtaamana, ja hänen silmänsä leimahtavat pahaenteisesti; sitten lähenee Korpea, istahtaa pöydänreunalle ja kysyy teennäisen tyynesti ja rauhallisesti.)
Korpi. Sanokaa, eikö teidän mielestänne mestari ole syyllinen siihen että lakko syntyi?
KORPI hetken ajateltuaan.
Jaa, kyllä minun täytyy se myöntää. Patruuna olisi luultavasti peräytynyt, ja tuskinpa hän olisi huomannut, ehkei kehdannutkaan ruveta koko hommaan ilman mestaria — kun juuri syksyllä palkkoja alennettiin. Mutta jos hänelle osoitetaan miten voi saada kymmenin tuhansin puhdasta säästöä, niin mitä hän silloin työläisistä välittää. Mutta mestari ei tunne sellaista sanaakaan kuin häpy.
KAARLO vähitellen, iloitsevalla vihalla.
Niin, sen kyllä ymmärtää, etteivät työnantajat välitä meistä silloin — oma etu on kyseessä — mestari tässä syyllinen on! Tekin myönnätte, että lakko on hänen ansiotaan — ja hänen juontensa tähden jouduimme myös tappiolle! Hän hankki petturit, värväsi rikkurit, hän toimitti, ettemme saaneet mitään velaksi… hän pakotti Halosen… Oo! — hän se onkin syyllinen Halosen kuolemaan! Aina, aina vain tuo kirottu mestari! — (Kähisee hiljaa.) — Ja, ja… mitä hän mahtoi tehdä Annille…? — Tuon roiston ottaa kerran saatana!
KORPI koettaen puhua tyynnyttävästi.
Älähän nyt Kaarlo… kyllä hän kaiken tuon tehnyt on, mutta pääsyyllinen on sittenkin nykyinen kapitalistinen järjestelmä, kun tarkemmin ajattelet… Kun mestarien toimena juuri on puristaa työläisten työvoima mahdollisimman tarkkaan työnantajan hyväksi, pakottaa se jo itsestään sortamaan työväkeä, ja sellaiset vallanhimoiset luonteet kuin Holm saattaa häikäilemättä tulla usein suorastaan painajaiseksi. Kun hän rikostensa vuoksi tietää asemansa horjuvaisuuden ja huomaa voivansa varmentaa sen onnistuneella palkanalennuksella, niin tietysti hän koettaa sitä ja myös käyttää kaikkia keinoja onnistuakseen ja nujertaakseen perinpohjin työväestön nousevan yhteisvoiman, joka vaatii hänen eroaan. Hän on siis tehtailijan palkkarenki, saman järjestelmän vähäpätöinen ase, joka patruunankin pakottaa maksamaan työväelle niin vähän kuin suinkin. Se' on siis pääsyyllinen ja kun emme voi pitää puoliamme, saamme kärsiä, — se on nykyinen olotila, kapitalistinen järjestelmä… Ooh, nyt minä unohdan Halosen! Minun täytyy heti lähteä.