Kaarlo…
KAARLO armottomasti.
Onko se totta?
ANNI huohottaa raskaasti ja katsahtaa ympärilleen kuin tahtoisi paeta; vihdoin kuiskaa värisevin huulin.
On…
KAARLO hypähtää ylös kuin käärmeen puremana ja hänen kätensä puristuvat nyrkkiin. Pitkän äänettömyyden jälkeen kuiskaa hän oudolla, käheällä äänellä.
Sinä, sinä! Etkö, etkö sinä huutanut… koettanut vastustaa…?
ANNI häpeän ja tuskan valtaamana.
Kaikki tein… mitä voin… Se peto uhkasi huomispäivänä toimittaa sinut vangituksi ja suoraa päätä Siperiaan. Ja kiristi kurkustani, painoi kädellään suutani… olin tukehtua…
KAARLO tarttuu päähänsä, ja hänen kurkustaan tunkeutuu kummallinen koriseva ääni — ikäänkuin haavoitetun pedon karjahdus.