Heti määräsi se vaunuihin laumoittain nauravia piruja. Ja tehdäkseen tuskani tuhatkertaiseksi, koettavat he inhoittavalla määkinällään matkia valittujen ihanaa ilonaurua — ja aina välillä viiltää ilmaa ikäänkuin jonkun jättiläisorhin hirveä hirnunta: Saatanan pilkkanauru.
Nyt alkavat tappioni seuraukset näkyä: ilma on jo jähmettynyt ikäänkuin kirkkaaksi hyytelöksi, sotilaat ovat tukehtua sitä hengittäessään… Niin, nyt tiedän: Saatana aikoo tukehduttaa koko ihmiskunnan…. Nythän sillä on kaikki valta, kun se kerran minut voitti… Taivas pimenee, aurinko näyttää punertuvan verenkarvaiseksi.
Oi jumala: jos sinä vielä kerran auttaisit, niin ehkä me yhdessä voittaisimme Saatanan. Älä anna minun joutua häpeään — sinähän itse minut korotit!
Ei — hänkin on minut hyljännyt: minun täytyy vain voimattomana katsella, kun ihmiset vähitellen tukehtuvat, kiemurtelevat…
Aurinko on jo mustansinisten länttien peitossa — aivankuin jättiläissuuri, verintahrattu, mädäntynyt maksa; kuu muistuttaa karvasäkkiä… tähdet sammuvat taivaalla, putoilevat… Nyt juuri putosi eräs Saharan kohdalle, puhkasi pinnan, syöksyen suoraan maan sisuksiin ja koko Pohjois-Afrika on nyt äärettömän tulivuoren aukkona — tänne asti kuuluu tulen kohina… Tähden iskusta luiskahti maa pois radaltaan, kiitää nyt avaruudessa yhä kiihtyvällä vauhdilla… Ohi tuhansien tähtien, halki tuntemattomien aurinkokuntien. Ja pyörii, pyörii…
Jumala — minä kiitän sinua, että annoit minun järkeni vielä kerran leimahtaa, keksiä nerokkaan suunnitelman, jottei minun tarvitse tukehtua: ammun kuulan sydämeeni! Hyvästi isä!
Kauhea kiire: täytyy saada tämä postiin ennenkuin maailma häviää… Ooh… Nyt ei ole enää muita eläviä olentoja kuin minä… Musta aurinko putoo alaspäin suoraan minua kohden ja sen jälessä kymmenittäin sinisiä tähtiä… Ne suurenevat kammottavan nopeasti… pusertaen ilman kivikovaksi… En voi enää… lähden…»
»K. H.
Poikanne ystävänä ja yliopistotoverina lähetän teille tämän muistikirjan, jonka hän itse on sulkenut. Liitän samaan yhteyteen myöskin hänen kellonsa, sormuksensa ja medaljongin valokuvineen.
Nämä rakkaat muistot tuovat teille sanoittakin surusanoman. Mutta te kyllä kestätte ja kannatte sen pystypäisenä, sillä teillä on niin paljon, josta voitte olla ylpeä.