Aliupseeri hypähti kuin käärmeen pistämänä paarien alta. Hänen kasvonsa olivat tummanpunaiset raivosta ja häpeästä; hän vilkasi hätäisesti taakseen aivankuin aikoen juosta tiehensä, sitten sinkahutti villin katseen haavoittuneiden yli ja tarttui pistooliinsa. Mutta samassa kuului vihlovan pilkallinen kehoitus:
— Niin! Ammu! Nyt ne eivät pääse pakoon, eivätkä liiku…
Hänet keskeytti käheä karjahdus. Aliupseeri oli hellittänyt pistoolista, niinkuin se olisi polttanut hänen sormissaan; hän hypähti tasajaloin maasta ja syöksyi pilkkaajaa kohden, huitoen hurjistuneena nyrkeillään ilmaa, ärjähdellen ja ähkyen kuin tukehtumaisillaan kiukusta:
— Suu kiinni! Kurjat koirat! Siat… Minä opetan pian… Sotilaat!
Viekää ne pian pois… Mars! Juoskaa! Kyllä te pian… odottakaa…
Hänen sanansa hukkuivat lähenevän jättiläispommin vongahdukseen, mutta nyt hän ei edes kumartunut, vaikka se putosi niin lähelle, että räjähdyksen voima heitti hänet rajusti taaksepäin, temmaten lakin hänen päästään. Hän sieppasi lakkinsa ja jatkoi masentumattomalla raivolla:
— Kuulitteko, minä sanoin: Liikkeelle, mars! Juoksuun! Kyllä minä opetan…
Sotilaiden silmät välähtivät vahingonilosta ja julmasta tyytyväisyydestä, ja he noudattivat käskyä säälimättömällä innolla. Jok'ainoa pommi lisäsi heidän raivoaan, he pitivät niiden tuottamaa tuhoa ja kuolemaa noiden raajarikoiksi rääkättyjen miesparkojen syynä, koska he kuuluivat samaan kansaan. Ja nämä olivat vielä kiihdyttäneet voittajain vihaa katkerilla sanoillaan, tietäessään joutuvansa avuttomina vihollisen julman ja rikollisen kostotyön uhreiksi. Suonenvedontapaisesti koettivat he tarrautua katkottuine jäsenineen paareihin, silmät tuijottivat jäykästi eteenpäin ja hiki helmeili heidän kuolemankalpeilla, kuihtuneilla kasvoillaan; kuului käheätä voihketta, joku rukoili katkonaisin sanoin, etteivät kantajat hytkyttäisi — hänen jalkansa oli juuri tänään katkaistu ja kädessä oli verenmyrkytys. Mutta kantajat eivät olleet kuulevinaan, vaan jatkoivat samaa hölkkäjuoksua.
Silloin välähtivät raajarikon silmät ja hänen kasvoillaan kuvastui epätoivoinen uhma ja raivo ja hänen äänensä oli kokonaan muuttunut:
— Raukat! Ettekö nyt saa minua putoamaan — eihän minulla ole kuin yksi käsi ja jalka. Yrittäkää uudelleen!
Hammasten narskahdus — ja nyt paarit hypähtivät niin ankarasti, että haavoitettu oli putoamaisillaan; hänen huulensa sinertyivät, silmät sulkeutuivat niinkuin olisi pyörtynyt. —