— Kuristakaa se konna!
— Kuolema murhaajalle!
— Teurastaja!
Meteli kiihtyi huumaavaksi, sanattomaksi ulvonnaksi ja muutamat haavoittuneet alkoivat lähetä everstiä! Silloin hän viittasi vartijasotilaat viereensä kiväärit valmiina, kohotti kätensä ja huusi julmalla, uhkaavalla äänellä:
— Vaiti! Jos yksikin liikahtaa, ammutan minä jok'ainoan!
Mitä — kuka uskaltaa solvata minua? Mistä löydätte varmemman turvapaikan? Vaikka vihollisemme menettelevätkin barbaarien tavoin, niin en minä vielä usko heidän ryhtyvän niin kauhistavaan rikokseen, kuin herran huoneen häpäiseminen ja hävittäminen olisi… Se osoittaisi…
Taas ojentuivat sadat sidotut kädet häntä kohden ja kirkossa kajahti niin uhkaava ärjähdys, että everstin täytyi lopettaa…
Joukon huuto hukkui taas vuorostaan pommin räjähdyksen pauhuun…
Räjähdystä seurasi lyhyt äänettömyys ja haavoittuneet näkivät, miten nuori luutnantti lähestyi everstiä, kohotti kätensä lakin reunaan; hänen kauniilla kalvenneilla kasvoillaan ja vapisevassa äänessään kuvastui ankara mielenliikutus ja harmi:
— Herra eversti! He ovat haavoitettuja… vaikeasti haavoitettuja, jotka eivät voi liikahtaa… Minä en tahdo olla osallisena siihen, että… Ennen annan miekkani.