Tiedätkö, minä näin äsken taivaan — ja sen suunnaton, pyörryttävä ilo oli tukehduttaa minut. Näetkös isä, se on niin kauhean suurta, että se tuntui ensin mahdottomalta kestää, minä luulin kuolevani, tukehtuvani. Mutta pian siihen totuin ja sitten vasta ymmärsin, että olen kuolematon, suurin elävistä…

Niin, isä ja äiti, teitä palvellaan pian tuhansissa kirkoissa, miljoonat kunnioittavat ja ylistävät teitä siitä, että olette minut kasvattanut — että olette kasvattaneet Jumalan!

Jospa tietäisitte, miten äärettömän paljon onnea minun nauruni on tuottanut! Samalla hetkellä haihtui kaikkien sotilasten jano ja nälkä, haavoitetut paranivat ja noiden onnettomien tuska tuolla vaunuissa muuttui sanomattomaksi riemuksi. He saivat palkan kärsimyksistään — mutta vain minun tähteni. Ellen olisi nauranut, kituisivat he vieläkin kauheissa kärsimyksissä!

Eikä siinä kyllin! Minä olen pelastanut koko maailman kärsivät — janoiset ja nälkäiset ovat vihdoinkin kylläisiä, viattomasti vangitut vapaita ja kaikki, jotka tuskissa kiemurtelivat ja vaikeroivat, murheessa itkivät — he tanssivat nyt riemusta ja nauravat, nauravat…

Tänään koettivat monet toverit taas mennä vaunuihin, yhteiseen riemujuhlaan, mutta Saatanan valta oli vielä liian suuri — hänen nuolensa kaatoivat heidät… Mutta se oli viimeinen kerta — pian hänen valtansa loppuu! Ja minä tulen armotta rankaisemaan sen kauhistavat rikokset!

Sunnuntaina.

Nyt on kaikki lopussa: tämä on hyvästijättöni.

En aavistanut sitä näin kamalaksi. Saatana tahtoi saattaa minut häpeään, minä taistelin epätoivoisesti. Mutta se ponnisti viimeisetkin voimansa — ja minä jouduin tappiolle.

Eilen olin suurin elävistä olennoista, lähin jumalasta — tänään onnettomin kuolevaisista…

Ja se suunnaton onni, minkä olin kärsivälle maailmalle toimittanut — sen pyyhkäisi Saatana paikalla pois tappioni jälkeen…