— Se on työttömien kätyri.
— Tappakaa se!
Vain vaivoin eroitti August melusta nuo uhkaavat huudot ja hänen sydämensä täyttyi ennen tuntemattomasta katkeruudesta ja vihasta. Siksikö hän oli kärsinyt ja kestänyt kaikki sodan ja vankeuden vaivat ja kärsimykset, että hänet tapetaan täällä kuin elukka ja vielä solvataan… Hän tunsi koko olemuksensa jännittyvän hurjasta raivosta, hän hyökkäsi hammasta purren eteenpäin…
Silloin ilmestyi hänen eteensä entistäkin kauheampi olento, hän suuntaa tätä kohden valtaavan nyrkiniskun, mutta se sattuukin sen rautanyrkkiin, ja se ojennetaan hänen eteensä tottuneen nyrkkeilijän puolustusasennossa. August kohotti katseensa ja hänen täytyi uudestaan purra hammastaan: tuon nenän alla ammotti kauhea aukko; ei hampaita, ei huulia, ei kieltä… Ja tuo olento ojensi kätensä kuin tervehdykseen ja katsahti Augustiin suurin, surullisin silmin. August hätkähti ja hänen sydämensä alkoi kiivaasti sykkiä. Mitä… kuka…? Onko se mahdollista?
Viime sanat hän kuiskasi ääneen, mutta toinen ei vastannut, nyökäytti vain päätään — ja katsahti taas tuolla omituisella katseellaan. Sitten tarttui Augustin käteen ja lähti porttia kohden…
Irvistävä olento ja muutamat muut lähenivät villisti ulvoen ja salaperäinen suojelija kohotti rautakouransa lyöntiin ja katsahti ympärilleen. Eikä kukaan estänyt.
Tuosta uhkaavasta katseesta hän lopultakin huomasi, että siinä oli hänen paras lapsuuden toverinsa — "Lentävä hirvi."
Nopeasti astelivat he porttia kohden, olivat jo saapumaisillaan kadulle, kun äkkiä ilmassa kajahti pahaenteinen komentava huuto. He katsahtivat taakseen — pihan perälle oli ilmestynyt rivi santarmeja koteloihin kiinnitetyt mauserpistoolit tähtäysasennossa. Raajarikkoisten joukosta kuului hurjia kirouksia, vihan ja tuskan huutoja, kohosi heristäviä kauheita kummitusraajoja.
Joukko alkoi hajaantua ja tuossa punertavassa kajastuksessa näytti se entistä hirveämmältä. August näki joukottain olentoja, joiden teräsraajat eivät vähääkään muistuttaneet ihmisjäseniä, sillä ne oli valmistettu yksityiskohtia myöten vain eri työaloja varten. Nuo jäsenet olivat tehtaan omaisuutta…
Äkkiä viilsi ilmaa läpitunkeva, kimakka kiljaisu, sitä säesti kauhistuttava vihan huuto ja nuo surkeat olennot alkoivat hyppien, horjuillen ja kaatuillen paeta porttia kohden. Monet tulivat poljetuiksi, mutta he yrittivät eteenpäin, ryömivät hitaasti kuin suuret kankeat koppakuoriaiset. Siten räjähti läpitunkeva mauserpistoolien yhteislaukaus, toinen, kolmas, ja välillä kuului käheitä hätähuutoja…