Tuntuu niin hirvittävän tyhjältä… Nyt hänen suunnitelmansa toteutuu, hän voi vihdoinkin kostaa — mutta Marie on poissa, hän ei palaja. Maksim muistaa vieläkin hänen viime katseensa — tuon loistavan katseen… joka lupasi niin paljon…
Mutta nuo mustat silmät ovat kauan sitten sammuneet ainiaaksi…
Äkkiä hän säpsähtää kuin salamurhaajan laukauksesta: ulkopuolella kuului leikkivien lasten heleätä naurua… Hän tarttuu rintaansa niinkuin häneen todella olisi sattunut kuula… Hän tuijottaa hetken kuin jähmettynyt… Sitten painaa kasvot käsiinsä — hän tahtoisi itkeä…
Mutta hän ei voi itkeä — ei koskaan.
Ulkona on taas hiljaista, hänen huoneessaan on kuin yöllä — ja hänen sielussaan on yö…
III.
Suuren miljoonakaupungin yllä lepää yö…
Mutta se ei ole hiljainen, rauhan ja levon hetki, jolloin pimeys peittää kaiken ja ihmiset nukkuvat.
Ei.
Se on suurkaupungin kuumeinen, hehkuva yö… huvien, hekkuman ja hurjuuksien hetki… Loistava ilotulitus erään juhlapäivän johdosta on juuri päättynyt, mutta koko keskikaupunki loistaa vielä yhtenä valomerenä… Ravintolat, varieteet, bordellit — kaikki huvi- ja juhlapaikat ovat täynnä väkeä. Kaikkialla virtaa viini, huudot ja lasien kilinä kaikuu yhtenä loppumattomana pauhuna — ja senkin ylitse kuuluu silloin tällöin naisten kimakka nauru…