— Elli… Elli… Herää… herää…! Etkö kuule minua? Kuule minua… kuule minua!

Mutta vaimo lepäsi liikkumattomana ja äänettömänä.

Kaikki musteni miehen silmissä, tuhkanharmaana ja hurjana hän syöksyi seisoalleen, ja hänen suustaan tunkeutui kauhea huuto:

— Kuollut!

Elli kuollut… kuollut… Hän olikin aina ollut niin hento ja heikko… Ja nyt hän oli itse surmannut vaimonsa…!

Tämä luulo vei häneltä viimeisenkin ymmärryksen; hän ei kyennyt enää mitään ajattelemaan. Hän repeli tukkaansa, kynsi rintaansa, ja ähkyen kirosi hän jumalaa, itseänsä ja koko maailmaa… Ja kun hän asteli edestakaisin lattialla, katsellen hurjasti ympärilleen verestävillä silmillään, muistutti hän ahtaaseen häkkiin suljettua raivokasta, nälkäistä petoa, joka on päässyt veren makuun ja himoitsee enempää…

Tupa alkoi muuttua pimeäksi. Ja miehestä, jonka kuumeisissa aivoissa kaikki oli sekasotkuista, alkoi tuntua siltä, kuin se olisi ollut täynnä aaveita… Niinkuin pimeys olisi muuttunut eläväksi… lukemattomiksi eläviksi olennoiksi… Ensin ne mustina ja salaperäisinä kiipesivät uunilta, hiipivät hiljaa nurkkiin, penkkien ja astioiden alle… Mutta niitä tuli yhä enemmän ja enemmän, ne tulivat yhä rohkeammiksi, rohkeammiksi… Nyt ne jo ojentelivat mustia, varjomaisia käsiään hänen kurkkuansa kohden… joka puolelta kuului läähättävää hengitystä, uhkaavaa, sihisevää kuiskutusta… Hän alkoi huitoa vimmatusti käsillään, mutta ne pujahtivat niin viekkaasti ja sukkelasti hänen iskujensa alta, ettei yhteenkään sattunut…

Mutta ne ärtyivät yhä enemmän hänen vastustuksestaan… Niitä tuli kokonaisia parvia, niiden raivokas sähinä vinkui hänen korvissaan kuin myrsky alastomissa puissa… Ne hyökkäsivät hänen kimppuunsa kaikilta tahoilta, niin että hän oli tukehtumaisillaan… Eikä hän tiennyt mitä olisi tehtävä, mihin voisi piiloutua…

Silloin hänen verensä aivankuin hyytyi kauhusta… Syvältä lattian alta, tai jostakin muurin takaa, kuului äkkiä kauhistava ulvahdus — niinkuin mahdottoman jättiläissuden kumea, kiukkuinen ulvonta… Ja se nousee, lähenee, lähenee, lähenee… Nyt se ulvahtaa jo paljon lähempänä… ja välillä se uhkaavasti murahtaa…

Ja nuo kauheat olennot estävät paon! Hän ei pääse mihinkään — ne ympäröivät hänet mustana seinänä, ja sadat karvaiset sormet haparoivat hänen kurkkuaan… Ja yhä lähempää kuuluu tuo kaamea ulvonta ja murina…