Työnjohtaja tarttui hänen hartioihinsa ja asetti hänet varovasti pitkälleen telineille; miehiä kokoontui ympärille.
— Pitäisiköhän hakea lääkäri…? — kysyi työnjohtaja jonkunverran rauhattomana.
— Eihän tässä… kai se ohi menee, — sai Alho vaivoin soperretuksi.
— Kai se menee… on hänen rinnastaan ennenkin tullut verta, — rauhoitteli joku työtovereista.
Vasta kun hän lepäsi siinä pitkällään, näkyi, miten heikko ja loppuunkulunut hän jo oli. Joku repäisi auki hänen likaisen puseronsa, paljastaen ohuen, suonikkaan kaulan, laihat olkapäät ja luurankomaisen, huohottavan rinnan. Hänen kasvonsa olivat äkkiä käyneet kovin kalpeiksi, ja verisillä, työstä jäykistyneillä sormillaan siveli hän harmaata, vereen tahrautunutta partaansa ja katsoi käsiinsä aivankuin ihmetellen. Ja aina vähän ajan kuluttua purskahti hänen suunsa täyteen kuumaa verta…
— Alhon ei olisi pitänyt enää tulla työhön… — jutteli työnjohtaja lievästi moittien ja asetti hänen päänsä alle takin. Mielessään tunsi hän jonkinmoista mielihyvääkin siitä, ettei hänen tarvinnut ajaa vanhaa miestä pois työstä — nyt hän tietysti ei enää jaksa tulla.
— Niin, niin… — kuului epäselvä, käheä kuiskaus Alhon verisiltä huulilta.
Mutta veri ei tauonnutkaan vuotamasta, niinkuin arveltiin, päinvastoin alkoi sitä pursuta yhä enemmän, ja korina hänen kurkussaan alkoi kuulua yhä raskaammalta ja vihlovammalta.
Työnjohtaja muisti kerran hyvin kauan sitten kuulleensa tuollaista samanlaista korinaa — mutta missä? — Niin — nyt hän sen muisti! Hän oli silloin vielä lapsi, he olivat isän kanssa metsällä, ja eräällä suolla pettikin jää ja heidän vanha hevosensa upposi suohon… Ensin se ponnisteli ja riuhtoi voimainsa takaa, mutta pian se väsyi, sen vanhat jäsenet jäykistyivät jääkylmässä vedessä — ja sitten se voimattomasti ja alistuvasti vain korisi, vain korisi, samalla kun se hitaasti vaipui yhä syvemmälle ja syvemmälle liejuun…
Työnjohtajan mieleen palasi niin tavattoman elävänä tuo tapaus kaukaisesta lapsuudesta. Ja hänelle tuli omituisen paha ja apea olla — aivankuin sen loppuunajetun, uppoavan hevosen ja tämän vanhan, kuolevan työmiehen kohtalo olisi ollut aivan samanlainen…