— Tämä on… siis .. kuolema ..
Hän lepäsi vielä hetken liikkumatta. Sitten hänen silmänsä avautuivat, ne näyttivät vielä kerran loistavan kuin aurinko ennen lopullista laskemistaan. Hän katsahti vielä kerran kaikkiin hymyillen tuota ihmeellistä hymyään… sitten näytti siltä, kuin hänen silmiänsä olisi painanut sanomattoman raskas uni…
Mutta hänen laiha, kalpea kätensä alkoi hapuilla jotakin — sitten se löysi sähkönappulan sohvan kädensijan vieressä… hän painoi siihen, ja hetken kuluttua alkoi esiripun takana Chopin'in surumarssin sävel tuskin kuuluvana, matalana kuiskauksena…
Sitten hän sulki silmänsä…
Hänen kasvonsa kalpenivat yhä enemmän, hänen hengityksensä muuttui yhä kevyemmäksi ja kuulumattomammaksi — hänen rintansa kohoilua tuskin erotti…
Mutta itse hän ei tunne enää sitä. Hän on olevinaan konsertissa kihlattunsa kanssa… Soitetaan paraillaan Chopin'in surumarssia… Nuori taiteilija valaa noihin synkkiin säveliin koko sielunsa. Sali on hämärä, ja he puristavat toistensa kuumia käsiä .. He istuvat yhä haltioituneina kuunnellen kauan, kauan… Ja tuntuu kuin lupaisi tuo sävel jotain surullista ja suloista…
… Soitto alkaa kuulua etäämmältä, jostakin alhaalta… Ja nyt hän huomaa, että he kulkevat, liitelevät jonnekin… Ja on niin sanomattoman kevyttä, valoisaa ja suloista… Tuohon rakkaaseen musiikkiin liittyy joidenkin tuntemattomien lintujen hurmaava laulu… Ilma on täynnä loistavien kukkien tuoksua — ja niinkuin hellät kädet hyväilee vieno tuulenhenkäys heidän kasvojaan… Vähitellen alkaa heitä omituisesti raukaista. Pitäen yhä toisiaan kädestä nojautuvat he hiukan taaksepäin .. ja on aivankuin ilma kannattaisi heitä… Heidän silmänsä sulkeutuvat, soitto alkaa kuulua yhä kauempaa… he liitelevät yhä kauemmaksi, auringon valaisemien, tuoksuvien puunlatvojen yli…
Vielä kuuluu kaukaisena, hyväilevänä jotakin… jotakin… Hän nukkui.
Äänettöminä ja liikkumattomina katselivat he miten kuoleman kalpeus levisi hänen kasvoilleen ja miten hengitys muuttui yhä heikommaksi… Vasta kun hänen kätensä muuttuivat kylmiksi, huomasivat he, että hän oli jo lakannut hengittämästä…
Silloin alkoi nuorin poika hiljaa itkeä.