MIRJAM ilmestyen ovelle, leikillisesti. Mutta herra Lindevall! Tehän viivytätte meidän uutta vierastamme!
LINDEVALL samoin. En mitenkään! Te neiti, saatte hänet nyt heti paikalla haltuunne! Minä jätän hänet tähän ja riennän teetä ottamaan. — (Pysähtyy ovelle, uhaten sormellaan) — Mutta, mutta…
MIRJAM nauraen. Olkaa vain rauhassa, herra Lindevall!
Lindevall poistuu.
MIRJAM astuu nopeasti Stormin luokse ja tarttuu hänen käteensä. Minä olen kaiken aikaa nähnyt, miten levoton te olette ollut… Minä pyydän: haihduttakaa vihdoinkin mielestänne tuo…
STORM epäröiden. Enhän minä mitään…
MIRJAM. Älkää kieltäkö, minä kyllä näin… Oi jospa tietäisitte miten pahoillani olen, että teille minun luonani sattui tuollainen ikävyys!
STORM lämpimästi. Neiti hyvä… älkäämme puhuko siitä! Vaikka olisi sattunut mitä tahansa, niin sen korvaa kymmenkertaisesti teidän seuranne.
MIRJAM tekeytyen lempeän moittivaksi. Tekin, herra Storm! Minä luulin, että te olisitte kokonaan toisenlainen kuin muut, jotka aina imartelevat… Mutta nyt huomaan pettyneeni.
STORM. Kuulkaa, minä vakuutan kunniasanallani, etten imarrellut! Tiedättekö neiti, siitä asti kun näin teidät kerran Opheliana, olette te aina ollut mielessäni. Olisin niin mielelläni tahtonut tuntea teidät lähemmin.