MIRJAM kävelee kiihoittuneena ja mutisee hiljaa. Tuottaa iloa hänelle ja teille… Mitä se on…?
Ingrid tulee sisään, aikoen mennä makuuhuoneeseen.
MIRJAM ystävällisesti. Tuleppa taas vähän juttelemaan, Ingrid…
Minulla on niin levoton ja ikävä olo.
INGRID ihmetellen. Ikävä…?
MIRJAM hymyillen. Onko se sinusta niin ihmeellistä…?
INGRID hiljaa. Hänhän rakastaa teitä…
MIRJAM. Voi hyvä Ingrid… Kyllä näkyy, ettet ole itse rakastanut, kosket tunne tuota levottomuutta ja kaipausta, joka valtaa mielen aina, kun on erossa rakastetustaan. — (Ingrid painaa punastuen katseensa alas) — Tai tiedätkö sinä… Rakastatko sinäkin…?
INGRID hiljaa. Rakastan…
MIRJAM hämmästyen. Hyvänen aika, Ingrid! Ja sinä et ole koskaan minulle kertonut… No, rakastaako hän sinua?
INGRID. Ei.