MIRJAM muuttuen vakavaksi. Mutta hyvä lapsi! Kuka on sellainen… joka ei sinua rakasta, jos sinä kerran häntä rakastat…?
INGRID. Hän ei lainkaan tiedä…
MIRJAM. Onko tuo mahdollista…? Minkälainen hän on? Etkö sinä aio sanoa hänelle?
INGRID varmasti. En koskaan!
MIRJAM. Siinä teet väärin, Ingrid. Nykyään täytyy naisellakin olla oikeus ilmaista tunteensa.
INGRID surullisesti. Mitä se hyödyttäisi? Hän ei kuitenkaan minua koskaan rakasta…
MIRJAM. Rakastaako hän jotain toista…?
INGRID. Rakastaa…
Peittää käsillään kasvonsa, hengittäen raskaasti.
MIRJAM liikutettuna, silittäen Ingridin tukkaa. Älä sentään murehdi… lapsi parka. Elämä on sellaista. Meillä kaikilla on omat onnettomuutemme ja surumme… ja pelkomme… — (Äänettömyys) — Katsos Ingrid, minäkään en ole onnellinen… Minä niin kauheasti pelkään, että Bruno kerran saa tietää mitä on ollut herra Lundin ja minun välillä.