STORM maltittomana. Mutta sanohan nyt, mitä tarkoitat.
MIRJAM hiljaa, miltei tuskallisesti. Sitä, että… että minä olen paljon vanhempi kuin sinä…
STORM purskahtaen nauruun. Voi rakas, mitä sinä puhut…?
MIRJAM. Ehkä sinä et ole tätä asiaa koskaan ajatellut — mutta minä olen. Ajattelehan, että minä olen seitsemän vuotta sinua vanhempi. Minä olen ehkä jo harmaapäinen, kun sinä olet vielä nuorekas… — (Miltei uhkaavasti) — Ja entäs, jos sinä silloin kadut… ajattelet, että minä olen sinulle taakkana…
STORM hellästi ja tulisesti. Minä vannon, että se ei milloinkaan tapahdu! Usko minua: tuo epäily ei johdu muusta kuin siitä, ettet tunne minua. Jos sinä tuntisit, niin huomaisit sen aivan mahdottomaksi.
MIRJAM alakuloisesti. Ei sitä voi edeltäpäin tietää…
STORM. Etkö sinä siis tiedä?
MIRJAM. Kyllä minä tiedän mutta…
STORM keskeyttäen. Mutta miksi sitten minua epäilet? Mirjam, sinä et saa — minä en voi olla missään, jos sinä tuollaista ajattelet! Minä rakastan sinua niin, etten koskaan luovu sinusta! En, en… — (Suutelee Mirjamia) — Ja, minä toistan vieläkin, että tuo epäluulo johtuu yksistään siitä, kun et minua tunne?
MIRJAM. Saattaa olla, etten sinua vielä oikein tunne… Mutta ethän pahastu, jos tahtoisin puhua vieläkin yhdestä asiasta…?