STORM. Miksi sitten tahdot tuollaista vihkimistä?
MIRJAM kietoen kätensä hänen kaulaansa. Rakas, rakas, en osaa sitä oikein sanoa… Mutta ethän tahdo, että tulisin onnettomaksi. Ethän tahdo mitään ikävää varjoa välillemme…?
STORM katkerasti. Minusta tuntuu kuin sinä et tahtoisi tietää mitään minun tunteistani. Sinä et ajattele yhtään, että tuollainen toimitus on kokonaan tunteitani ja periaatteitani vastaan.
MIRJAM kiehtovasti. Periaatteet, periaatteet… mitä me niistä välitämme? Ajattele, miten onnellisiksi me tulemme…
STORM. Rakas Mirjam! Älä vaadi tuota toimitusta — se painaisi muistoani kuin jokin alentava teko.
MIRJAM tekeytyen syvästi loukkaantuneeksi. Koska se sinusta on alentava teko, niin kyllä sinut siitä vapautan. Enhän mitenkään saata ruveta turmelemaan sinun hyviä ja vapaamielisiä periaatteitasi!
STORM hämmästyen. Mitä sinä sanot… mitä tarkoitat…? Se ei ole mahdollista…
MIRJAM tahtoen yhä haavoittaa sanoillaan. Se on mahdollista! Tai täytyykö minun sanoa vielä selvempään? Kuule siis: minä en mene sinun kanssasi naimisiin!
STORM hätkähtää ensin, niinkuin olisi saanut ankaran iskun ja on hetken ääneti. Mutta hänen voimakas, väkivaltainen luonteensa saa ylivallan ja hän sanoo hiljaa ja lujasti. Sinun täytyy. Minä tahdon sinut.
MIRJAM todellisella suuttumuksella. Täytyy! Kuka minut siihen pakottaa? Enkö ole vapaa tekemään mitä tahdon — menemään naimisiin kenen kanssa tahdon?