STORM nousee ja silmäilee ympärilleen niinkuin ei käsittäisi mistä on kysymys tai katselisi hän asetta ja aikoisi lyödä kaikki murskaksi. Silloin huomaa hän pienellä pöydällä Lundin hansikkaat. Hän kalpenee, astuu hitaasti pöydän ääreen ja ottaa hansikkaat käteensä. Tuijottaen kauan Mirjamia läpitunkevasti, sanoo hän matalalla, käheällä äänellä. Kenenkä nämä ovat?
MIRJAM on niin tyrmistynyt, ettei voi sanoa mitään.
STORM hiukan ääntään korottaen. Kenenkä nämä ovat?
MIRJAM sopertaen kalpeana. Minä en tiedä…
STORM kähisten hiljaa ja uhkaavasti. Et tiedä…? Koeta muistella…
Koeta muistella.
MIRJAM tuskallisesti. Kuinka sinä nyt noin…? Mitä sinä oikein tarkoitat..?
STORM katsellen ympärilleen kuin aikoisi ruveta etsimään. Minä tahdon tietää kenenkä ne ovat…
MIRJAM yhä enemmän hätääntyen. Ei, ei, ei! Älä osoita tuollaista epäluuloa… Pitäisihän sinun ymmärtää…
STORM tuijottaa häneen hurjin katsein ja sanoo vihdoin järkähtämättömästä. Minä tahdon tietää.
MIRJAM kuin vapautuen. Ah niin — nyt muistan… Ne ovat kai
Lindevallin — hän kävi täällä.