STORM liikutuksen vallassa. Sinä liioittelet, rakas… Katso, miten heikko olen… — (Syöksyy polvilleen Mirjamin eteen ja suutelee hänen käsiään) — Sinä annat siis minulle anteeksi.
MIRJAM. Sinulla ei ole koskaan ollutkaan minulta mitään anteeksi pyydettävää… — (Tarttuu Stormin päähän, suudellen häntä kiihkoisesti) — Jumalani… kuinka sinua rakastan…
STORM. Mirjam… tästälähtien en sano sinulle yhtään pahaa sanaa. Jos sinä tämän illan voit unohtaa, niin minä lupaan, etten enää koskaan… en koskaan…
MIRJAM keskeyttää hymyillen, sulkien kädellään hänen suunsa. Hiljaa! Et saa mitään luvata! Sinä et tunne itseäsi siinä suhteessa — mutta minä sinut tunnen… Sinä olet suuri tyranni, Bruno… Oikea itämainen itsevaltias!
STORM vastustaen. Ei, ei…
MIRJAM. Olet, olet… Mutta siitä huolimatta rakastan sinua.
STORM tulisesti. Oi pieni, suloinen Mirjamini…
Suutelee.
MIRJAM. Bruno, Bruno… sinä myöhästyt junasta! Katsoppas kelloa.
STORM. Ajattelehan, että olin unohtaa junat, hautajaiset — vieläpä perintönikin! Kyllä minä sentään vielä ehdin…