MIRJAM on kalvennut ja näyttää olevan kuin pyörtymäisillään; keskeyttää käheästi. Vaiti!
INGRID. Minä en voi enää vaijeta… Minun on niin paha olla siitä, että olen ollut osallisena hänen pettämisessään. Mutta minä luulin, ettette enää olisi häntä pettänyt…
MIRJAM kokonaan suunniltaan. Ulos täältä!
INGRID. Kyllä… Mutta minä en enää valehtele teidän tähtenne.
Menee pois nyyhkyttäen.
MIRJAM nousee aivankuin aikoisi mennä hänen jälessään, mutta pysähtyykin; istahtaa sitten raskaasti tuolille ja mutisee käsiään epätoivoisesti väännellen. Vielä hänkin… nyt minä olen hukassa…
Jonkun ajan kuluttua tulee Lund kalpeana ja masentuneen näköisenä, asettaa silkkihattunsa ja päällystakkinsa eteisen naulaan ja menee sisään.
LUND. Hyvää iltaa Mirjam…
MIRJAM hermostuneesti. Suo anteeksi kun kutsuin sinut näin myöhään… mutta tämä oli ainoa tilaisuus jolloin voimme puhua rauhassa… kun, kun Bruno on poissa… Ja minun täytyi puhua kanssasi… selvittääksemme suhteemme…
LUND. Mitä sillä tarkoitat? —