MIRJAM. Saadaksemme kaikki selväksi… Minä en voi elää tässä levottomuudessa. — (Päättävästi) — Niin, minun täytyy saada tietää mitä sinä aiot…
LUND hämmästyneenä. Mitä aion…? En minä mitään aio…
MIRJAM. Minä sain eilen sen käsityksen, kuin aikoisit kertoa Brunolle — ja minä olen ollut ihan kuolettavassa tuskassa koko päivän… Ja kun et tullut teatteriinkaan…
LUND loukkaantuneena. Kuinka voit ajatella minusta jotakin niin alhaista? Olenko milloinkaan antanut aihetta tuollaiseen luuloon…?
MIRJAM. Et kyllä ennen… mutta muista vaan eilisiä sanojasi.
LUND. Oi Mirjam, Mirjam… Jospa tietäisit, mitä olen kärsinyt viime aikoina, niin et niin kovin punnitsisi jokaista sanaani… Katsos Mirjam, tuska panee ihmisen toisinaan puhumaan sellaistakin, jota ei ole milloinkaan ajatellut…
Äänettömyys.
MIRJAM. hiljaa. Etkö sinä voisi unohtaa…?
LUND ihmetellen. Unohtaa… Oletko sinä jo unohtanut kaikki..?
MIRJAM tuijottaen äänettömänä eteensä.