MIRJAM pidätetyllä kauhulla. Se oli jotakin… — (Nousee ja jää jähmettyneenä seisomaan; kuiskaa kauhistuneena.) Se on Bruno… Me olemme hukassa…
LUND. Mitä… mitä…?
MIRJAM. Mene… mene, lähde pois… lähde…
LUND. Ei, se on myöhäistä… Minä en mene minnekään…
MIRJAM (Yhä kauhistuneempana). Jumalan tähden… mene jonnekin täältä…
LUND samanlaisen kauhun vallassa. Minä menen tänne… ehkä hän ei mitään huomaa…
Lähtee makuuhuoneeseen.
MIRJAM käsiään väännellen. Jumalani… ei sinne… ei sinne…
LUND ei kuule häntä, vaan poistuu makuuhuoneeseen.
Samaan aikaan kun Mirjam lausuu Julian monoloogia, kuuluu jossakin vasemmalla taas hillitty ovikellon soitto. Ingrid tulee pelästyneenä kamaristaan, avaa epäröiden oven ja Storm tulee sisään. Vaikka hän koettaa näyttää huolettomalta, näkyy kuitenkin, että hän on kiihtynyt.