STORM. Nyt sinun täytyy tietää! Olethan jo riisuutunutkin…
MIRJAM rukoillen. Bruno… Bruno…
STORM keskeyttäen armottomasti. Missä on rakastajasi? — No, saammehan nähdä…
Lukitsee oven ja pistää avaimen taskuunsa. Kun hän taas kääntyy, seisoo Lund makuuhuoneen ovella. Hän on myöskin aivan kalpea ja lausuu äänellä, jota hän turhaan koettaa saada rohkeaksi ja välinpitämättömäksi. Tässä olen…
STORMIN silmät välähtävät julmasta tyytyväisyydestä. Hänen huulensa vääntyvät aivankuin hymyyn — niin että pienten tummien viiksien alta välkähtävät valkeat hampaat kuin pedon hampaat… Kiduttavan äänettömyyden jälkeen sanoo hän hirveällä tyyneydellä.
Vai siellä te olitte? Hyvä!
Äänettömyys.
STORM Mirjamille, viitaten Lundiin. Eikö tämä ole rakastajasi? — Vai kiellätkö?
MIRJAM on aivankuin menehtymäisillään; sanaakaan ei tule hänen huuliltaan.
STORM karmivalla, raivokkaalla ivalla. No, oletteko menettäneet puhekykynne? Jutelkaamme, jutelkaamme…