MIRJAM kuolettavassa tuskassa. Bruno… kuule minua… Anna minun selittää…
STORM keskeyttää julmasti karjaisten. Vaiti! Mitään selityksiä ei enää tarvita! Minä tiedän että hän on sinun… Ooh!
MIRJAM epätoivoisesti rukoillen. Kuule minua… kuuntele minua! Sinä et ymmärrä… sinä et tiedä syytä! Anna minun selittää… — (Vaipuu polvilleen, ojentaen kätensä Stormia kohden) — Kuule minua! Minä rakastan sinua… Minä rakastan sinua… Minä rakastan…
STORM keskeyttää mielettömässä raivossa, hammasta purren. Rakasta sitten…
Ampuu.
MIRJAM vaipuen lattialle, koristen. Bruno… Minä kuolen…
STORM Lundille. Ja nyt on sinun vuorosi!
LUND on mielettömän kauhun vallassa. Ennenkuin Storm ehtii ampua, pakenee hän nopeasti makuuhuoneeseen lukiten oven.
STORM on nyt aivankuin valloilleen päässyt hirmumyrsky… Kun hän tuntee, että makuuhuoneen ovi on lukossa, peräytyy hän muutaman askeleen — ja valtavalla potkulla lentää ovi räiskähtäen auki ja hän syöksyy makuuhuoneeseen.
Ovi sulkeutuu ja sieltä alkaa epäselvästi kuulua juoksevia askeleita, huonekalujen kaatumista… Ja Lundin käheä, mieletön huuto: