STORM nousee kiivaasti seisoalleen ja tuijottaa häneen.
INGRID väännellen käsiään kuolettavassa tuskassa. Älkää katsoko minuun noin… Sanokaa, sanokaa jotain… Enhän minä tahallani ole teille pahaa tehnyt… Minä olen niin paljon teitä rakastanut…
VAHTIMESTARI aukaisten oven; kylmästi. Olkaa hyvä ja tulkaa!
INGRID alkaa lähteä. Lähellä ovea hän kääntyy. Hänen huulensa liikkuvat hiljaa ja hän ojentaa kuin rukoillen kätensä. Mutta Storm ei edes nosta katsettaan — niinkuin ei huomaisikaan häntä.
VAHTIMESTARI. No, joutukaapas nyt siitä…
INGRID seisoo kuin kuolemaantuomittu. Sanomaton hätä ja tuska kuvastuu hänen kalpeilla kasvoillaan. Vihdoin hän lyyhistyy lattialle kuin riepu, ja hänen äänensä vapisee kauhusta ja epätoivosta kun hän rukoilee.
Bruno… Bruno… armahda, armahda… Minä kuolen…
STORM kääntää häneen väsyneen katseensa, niinkuin ei käsittäisi mitään.
VAHTIMESTARI nostaa Ingridin ylös ja alkaa taluttaa ovelle. Pois… pois täältä… Mitä tämä on…?
INGRID vaikeroiden. Nyt on kaikki lopussa… lopussa…