— No! Mitä sitten?
— Kertokaa, kertokaa!
GÖÖS. Hän sieppasi minulta ohjakset, ja hurjaa vauhtia jälessä — ja kun saavutimme, huusi hän täyttä kurkkua: lakatkaa pieksämästä sitä hevosta! Miehet alkoivat kiroilla ja löivät yhä kovempaa. Hän huusi toisen kerran, ja kun ne eivät nytkään lakanneet, tuli hän aivankuin hulluksi, — hän muuttui aivan lumivalkeaksi, hyppäsi alas reestä ja syöksyi kuni tiikeri heidän jälkeensä, vetäisten yhden miehistä alas tielle… Mutta silloin ne seisauttivat paikalla hevosen ja hyökkäsivät hänen kimppuunsa…
MIRJAM. Kauheata! Pieksivätkö ne häntä kovin?
GÖÖS. Mitä vielä! Kun hän ei koko elämässään ole muuta tehnytkään, kuin harjoitellut nyrkkeilyä, painia ja hitto ties mitä… niin mitäpäs ne hänelle olisivat voineet! Mutta ihan hirveätä oli nähdä, kuinka hän heitä hakkasi… Aina kun joku nousi ylös, iski hän tämän heti maahan — ja sitä teki hän niinkauan, että kaksi makasi tiedottomina. Jospa vain olisitte nähneet, minkä näköinen hän oli! Hän oli aivankuin peto, hullu — niin, minä olen varma, että hän olikin hullu sillä kerralla…
LINNEA. Onko tuo mahdollista…?
GÖÖS. Se on totta sanasta sanaan.
LINDEVALL. Sinun väritetystä kertomuksestasi huolimatta voin minä vakuuttaa, että Storm menetteli tuossa tilaisuudessa niinkuin miehen tulee.
GÖÖS. Oi pyhä neitsyt! Niinkuin miehen tulee! Minä kysyn: onko se järjellistä, että sivistynyt mies, ylioppilas tappelee yleisellä maantiellä hevoshuijarien kanssa? — (Hiljentäen ääntään) — Ja saa sakkoa ihmisrääkkäyksestä… Vaikka onkin talonpojan poika, niin pitäisi toki olla senverran tahtia, ettei menisi tahraamaan ylioppilaitten mainetta. Ja sinä vielä lakimiehenä puolustat tuollaista menettelyä! — Mitä te arvelette herra Lund?
LUND varovasti. Niin… Kyllä herra Storm minun mielestäni menetteli tuossa tilaisuudessa kokolailla harkitsemattomasti. Vaikka olisi oikeassakin, niin ei pitäisi itse astua lain rajojen ulkopuolelle… — (Katsahtaen Mirjamiin) — Niin, minä tarkoitan sitä, että…