SPARTACUS (läheten häntä uhkaavana pitkin, joustavin askelin.)
Viimeiseen asti sinä… Enkö saa sinua vaikenemaan…?
LICINIA (rukoillen.)
Luota minuun… Usko minua…! He hylkäävät sinut… Spartacus…
Muista edes äitiäsi … kotimaatasi… Paetkaamme sinne…
Enempää hän ei ehdi sanoa, sillä suunniltaan raivosta sieppaa Spartacus tikarin vyöltään ja iskee sen Licinian rintaan.
LICINIA (vaipuu maahan heikosti huudahtaen.)
Spartacus … mitä sinä teit?
Artarik hiipii äänetönnä ulos.
SPARTACUS (on aivankuin jähmettynyt; sitten vaipuu hän polvilleen
Licinian viereen parahtaen.)
Licinia…
LICINIA (heikosti.) Spartacus! Minä tulin tänne pettääkseni sinut … mutta nyt minä rakastan sinua… Kaikki hylkäisin minä sinun tähtesi — ja nyt minun täytyy kuolla…
SPARTACUS (hurjasti, syleillen.)
Sinä et saa kuolla! Minä rakastan sinua!
LICINIA (yhä heikommin.) Minä kuolen… Mutta kuolema sinun kädestäsi on suloisempi … kuin elämä ilman sinua… Kuolla … kuolla … sinun syleilyssäsi … sinun suuteloosi…
Ojentaa huulensa Spartacukselle, joka suutelee häntä.