TYTÖT.
— Tietysti!
— Sehän olisi hupaista!
— Oi, jospa minäkin…
Miekkailusalista kuuluu taas aseiden kalsketta ja melua.
LICINIA (katsoen esiripun aukeamasta.)
Katsokaa! Nyt hän taas miekkailee! Katsokaa!
Kun tytöt ovat hetken katsoneet, kirkasee eräs tytöistä, peittäen kasvonsa, ja miekkailuhuoneesta kuuluu
HUUDAHDUKSIA.
— Se oli mestarillinen isku!
— Sitä ei voi tehdä muut kuin Spartacus!
— Kuka kirkasi?
Esirippu avautuu ja eteiseen astuu Spartacus, jääden hämmästyneenä ja sanattomana tuijottamaan Liciniaan. Muut tytöt juoksevat huudahtaen pois.
LICINIA (sopertaen hämmästyneenä.)
Tulin katsomaan tänne ja kiittämään sinua… Tunnetko minut…?
SPARTACUS.
Tunnen. Tiedän nimesikin: Sinä olet Licinia, Liciniuksen tytär.
LICINIA (ilostuen ja hämillään.) Niinkö … sepä hyvä, että tiedät… Niin … minä tahdon kiittää sinua… — (Ojentaa kätensä Spartacukselle.) — Ja sitten tulin kysymään, onko totta, että sinä huomenna joudut taistelemaan jonkun gallialaisen jättiläisen kanssa?
SPARTACUS.
On…