LICINIA.
En minä pilkkaa…
SPARTACUS (synkästi.)
Ja olisinko sen onnellisempi?
LICINIA (hellästi ja merkitsevästi.)
Nyt sanoit väärin, Spartacus… Kaikkihan on imperaattorin käsissä…
SPARTACUS (säpsähtäen.)
Kaikki … mitä, mitä sinä sanot…? — (Tuijottaa tulisin katsein
Liciniaa silmiin.) — Licinia … kaikkiko?
LICINIA (punastuu, epäröi; nostaa vihdoin päänsä, sanoen hiljaa ja
painokkaasti.)
Kaikki!
(Juoksee ulos.)
SPARTACUS (aikoo syöstä hänen jälkeensä, mutta jääkin seisomaan
tarttuen päähänsä.)
Kaikki … siis hänkin… Oi jumalat!
(Silloin ryntäävät gladiaattorit esiripun takaa ja eteisen täyttävät iloiset ja ivalliset)
HUUDOT.
— Siinä oli taas yksi!
— Sinä olet onnen poika! Hän oli isäntämme tytär.
— Mitä hän puhui sinulle?
CRIXUS (ivallisesti.)
Siinä oli Spartacuksen vapaus!