SPARTACUS (joka on kaiken aikaa seisonut kuin huumaantuneena.)
Lakatkaa! Hänet voidaan vielä pelastaa!
KARMIDES.
Mutta hänethän naulataan nyt heti ristille…
SPARTACUS (aivankuin vapautuen.) Niin! Mutta ensi yönä voidaan hänet ottaa alas ristiltä! Kleomenes kyllä kestää… Veljet! Kuulkaa minua! Minä en enää mene areenalle.
HÄMMÄSTYNEITÄ ÄÄNIÄ.
— Mitä sinä sanot?
— Onko se totta?
SPARTACUS. Kuulkaa minua! Te olette sanoneet minua haaveksijaksi, ja ehkä siinä on perääkin. Sinä Crixus sanoit, että minä en välitä vapaudesta — mutta sinä olet ollut väärässä. Tiedä, että minäkin olen ollut vapaa … vapaa kuin tuuli, joka humisten kiitää yli vuorien ja merien… Kuinka voisin sen unohtaa! Se, joka kerran on ollut vapaa, ei enää koskaan voi olla vapautta kaipaamatta! Ja minä olen kauan ajatellut, miten pääsisimme täältä…
ÄÄNIÄ.
— Todellakin!
— Minä en ymmärrä…
GRATUS.
Enkö minä ole sitä sanonut!
CRIXUS.
Minä iloitsen, että sinä puhut noin! Mekin äsken suunnittelimme…
SPARTACUS (kiihkeästi.)
Mitä te suunnittelitte? Sanokaa!
CRIXUS. Niin, me vain ajattelimme, että pitäisi saada kaikki gladiaattorit salaiseen liittoon ja sitten yhdessä tekisimme kapinan…