LICINIA (joka koko ajan on jännittyneenä kuunnellut, tulee nopein, hermostunein askelin, syöksyy polvilleen syleilemään molempia lapsia ja sopertaa mielenliikutuksen vallassa.) Oi Brutus … oi pieni Liviani…
SPARTACUS (hämmentyneenä.)
Licinia… Sinä täällä…
LICINIA. Minä kuulin kaikki… Ja minä kiitän sinua minä kiitän sinua… Mutta mitä sinä aijot … mitä sinä tahdot … mitä sinä olet tehnyt?! Koko talomme on täynnä orjavoutien ja sotilaitten ruumiita, veri virtaa lattioilla kuin teurastushuoneessa… Miksi, miksi?
SPARTACUS. He olivat tiellämme. He tahtoivat estää meitä pelastamasta veljiämme. — (Kiihtyen.) — Katso, katso mitä isäsi on tehnyt? — (Tarttuu Licinian käteen ja taluttaa hänet kidutushuoneen ovelle; Licinia seuraa aivan kuin huumaantuneena.) — Katso, nämä ihmiset ovat kidutetut kuoliaiksi sinun isäsi käskystä! — (Osoittaa Khakun ruumista.) — Katso tuota — katso hänen selkäänsä! Ja nämä muut sulki hän tänne — jätti heidät kuolemaan nälkään. Katso heitä: he ovat kuolemaisillaan…
LICINIA (perinpohjin järkytettynä, koettaen taistella liikutustaan
vastaan.)
Mutta … mutta he ovat ryhtyneet kapinaan…
SPARTACUS (innostuen.) He eivät ole tehneet muuta kuin koettaneet taistella puolestaan… Licinia! Pieni, sidottu lintukin puolustaa itseänsä, maan matonenkin nostaa päänsä vihollistansa vastaan — eikö sitten ihminen? Mutta täällä on paljon sellaisia, jotka eivät ole tehneet edes sitä! — (Liikutettuna.) — Katso noita pieniä lapsia … katso miten heidän kätensä ovat laihat, miten heidän huulensa ovat kalpeat ja miten voimattomina huohottavat heidän pienet rintansa… He eivät ole kolmeen päivään saaneet ruokaa! Ajattele, että sinun veljesi ja sisaresi olisivat heidän sijassaan, ja sano sitten olisiko väärin, jos tulisin heidät pelastamaan?
LICINIA (kokonaan tuskan ja liikutuksen vallassa.) En voi … en ymmärrä… Oi, Spartacus! — (Peittää kasvonsa käsillään ja on vähällä kaatua. Spartacus tarttuu häneen, pitäen häntä sylissään.)
SPARTACUS (hellästi.)
Licinia… Sinäkin tarvitset vielä turvaa…
LICINIA (irtautuu Spartacuksen syleilystä aivankuin heräten ja sanoo
itsekseen tuskallisesti.)
Oi, mitä … mitä minä olen tehnyt!… Ei, ei.. — (Kääntyen
Spartacukseen.) — Minä kiitän sinua vielä kerran … mutta minä en
tarvitse sinun suojelustasi… Minä en tahdo…
SPARTACUS. Vai niin… Sinä et tahdo… — Castus, saata hänetkin Veruksen huvilaan! —