LICINIA (keskeyttää.) Sinne minä en mene! Mutta usko minua: sinulle ja joukoillesi käy vielä huonosti! Isäni … hän ei vielä tiedä… Odota…
Poistuu nopeasti.
SPARTACUS. Licinia! Älä poistu! — (Aikoo juosta Licinian jälkeen, mutta pysähtyy äkkiä.) — Ei, älkää estäkö häntä! Antaa hänen nyt mennä — hän ei kuitenkaan pääse käsistäni! Koko Rooman valtakunnassa, koko maailmassa ei tule olemaan soppea, mihin hän voisi minulta piiloutua. — Ja nyt Roomaan!
ÄÄNIÄ.
— Roomaan! Roomaan!
— Mihin panemme kuolleet?
— Niin, kuolleet?
— Jätämme tänne…
CRIXUS (kiihkeästi.) Kuulkaa! Valmistakaamme heidän kunniakseen sellainen rovio, että riittää — tämä palatsi! Sitä et ainakaan aikone kieltää, Spartacus?
HUUTOJA.
— Hyvä! Hyvä!
— Antaa mennä tuhaksi!
— Menköön tuhkana taivaalle!
CRIXUS.
Eikö niin, Spartacus?
SPARTACUS (epäröi hetken, mutta huomattuaan joukon kiihkeän mielialan,
myöntyy.)
Samantekevä! Mutta aseet ja ruokavarat pois. Ja muistakaa: ei muuta
kuin aseet ja ruokavarat!
Meluten alkavat he koota kaikenlaista rojua, joille kaadetaan öljyä. Sisään tulee Artarik, Karmides ja muut roomalaisten ylimysten varustuksissa.
ARTARIK (villillä riemulla.)
Nyt olemme valmiit!