MARCELLUS (soiton aikana, vihaisesti.) Kirotut elukat, kun häiritsivät kemuja! — (Uhkaavasti.) — Minä kyllä ne opetan — huomenna! Nyt ei enää mitään ikävää. Viiniä orjat! Tuokaa uutta viiniä!
ÄÄNIÄ.
— Viiniä!
— Tänne viiniä!
— Juokaamme ja iloitkaamme!
— Viiniä — siinä elämä!
Juovat ahnaasti. Yhä useammat alkavat olla täydessä humalassa.
ANICIUS. Kas Aurelia, miten pelästyi! Traseas, etkö saa punaa uudelleen hänen poskilleen? Olisinpa minä nuorempi…
Kaikki räjähtävät nauramaan, vaikkei sukkeluus ole mikään naurettava: he tahtovat naurulla salata levottomuutensa, jota ei edes päihtymys voi estää. — Aurelia painaa päänsä alas.
CRASSUS. Fulvius, oi runoilija, lausuppa joku runo tai satiiri tämän illan tapahtumista.
ANICIUS.
Niin, sinun tilapäisrunosi ovat sattuvia…
ÄÄNIÄ.
— Lausu, lausu!
FULVIUS (nousee horjuvin jaloin, ojentaa kätensä kuin vaatien hiljaisuutta, ja joku huutaa)
— Lopettakaa soitto!