HUUTOJA.
— Missä aseet?
— Se on turhaa!
— Sammuttakaa tulet…
— Oi jumalat! Pelastakaa minut!
TRASEAS (joka Licinian ja Veruksen kanssa on jäänyt paikalleen.) Pysähtykää! Oletteko te roomalaisia?! Minäkin olen varma, että meidän on nyt lähdettävä Haadekseen, mutta pitääkö sinne mennä tuollaisella kiireellä…?
LICINIA.
Oi, te pelkurit! Pelkurit! Tuollainen ei olisi koskaan Spartacus!
Vain kolme iskua kestää ulko-ovi ja silloin jyrähtää muurinmurtaja palatsin oveen, niin että koko rakennus vapisee. Räiskyen lentää toinen ovenpuolisko säpäleiksi ja hirveällä vauhdilla syöksyy sisään suihkun ja harvinaisten kukkien lomitse tavattoman paksusta hirrestä tehty oinaanpää, kymmenien jättiläiskokoisten orjasotilaiden työntämänä.
SPARTACUS (astuu sisään, sanoen ulkonaolijoille käskevästi.)
Pysähtykää!
Äänettömänä ja synkkänä astelee hän miekka kädessä sisälläolijoita kohti. Kun hän huomaa putoilevat ruusut, nostaa hän katseensa ylös ja silloin alkaa hänen kohdallaan sataa entistä tiheämpään ruusuja. Näistä välittämättä tulee hän Licinian luokse ja silmäilee häntä omituisin, selittämättömin katsein.
TRASEAS (kiduttavan äänettömyyden jälkeen.)
Mitä tahdot, ystäväni?
Spartacus ei vastaa.
TRASEAS (koettaen saada äänensä kevyeksi.) Jos olet aikonut tulla juhlaan, niin salli minun huomauttaa, että olet valinnut sopimattoman puvun… Ja vaikka miekka areenalla on miltei välttämätön, niin juhlaan on meillä tapana tulla ilman… — (Keskeyttää, sillä Spartacus kääntää häneen jääkylmän katseensa.)
VERUS (hermostuneesti.)
Sano vihdoinkin, mitä tahdot!