Ulkoa alkaa kuulua hälinää ja sisään astuu reippaasti
ARTARIK (sotavarustukset yllään, ojentaen kätensä Spartacukselle.)
Terve, Spartacus!
SPARTACUS (hypähtää seisoalleen ja astuu tulijaa vastaan. Hän on taas kylmä, äänessä vain salattu kiihko.) No mitä? Saavutitko heidät?
ARTARIK. Tietysti! He olivat leiriytyneet Petelian luokse, siinä heidät yllätimme kolme päivää sitten…
SPARTACUS (keskeyttäen.)
Miten kävi?
ARTARIK. Taistelu oli lyhyt, sillä me hyökkäsimme äkkiarvaamatta ja hurjasti. Legioonat joutuivat heti epäjärjestykseen ja me murskasimme heidät jokea vastaan. Ainoastaan pieni joukko, Quintius etunenässä pysyi horjumattomana, asettuen selin erästä kukkulaa vastaan, kunnes minä gladiaattorien kanssa hyökkäsin… No, siitä ei ole enempää sanottavaa…
SPARTACUS (jännittyneenä.)
Entä Quintius?
ARTARIK. Niin, hänen kanssaan jouduin itse vastatusten; hän hyökkäsi kimppuuni kuin hullu koira huutaen: kuole orja! Hän iskikin kilpeni miltei halki; sieppasin kuitenkin eräältä mieheltämme toisen kilven, ja leikki loppui siten, että upotin miekkani hänen kurkkuunsa.
SPARTACUS. Hyvä! Hyvin tehty! (Kääntyy ovelle ja huutaa.) — Kratinos! — (Ja kun nuori orjasoturi astuu sisään, kysyy hän.) — Karmides ole vielä tullut?
KRATINOS.
Ei ole!