SPARTACUS.
Käske sisään!
ARTARIK.
Minä poistun.
Artarik ja Kratinos poistuvat. Verho avautuu ja jumalallisen kauniina, arkana ja hentona astuu sisään Licinia. Spartacus seisoo tuijottaen häneen kauan äänettömänä.
LICINIA (kuiskaa äänellä, jossa kuvastuu pelko ja levottomuus.)
Spartacus…
SPARTACUS (kylmällä, verhotulla äänellä.)
Minä se olen. Mitä tahdot? — (Kun tyttö ei vastaa, lisää hän hetken
kuluttua, koettaen saada äänensä ankaraksi.) — Miksi olet tullut?
Minähän säästin sinut silloin kerran.
LICINIA (painaa päänsä alas äänettömänä.)
SPARTACUS (järkähtämättömänä.)
Miksi olet tullut? Vastaa.
LICINIA (seisoo äänettömänä ja katsahtaa Spartacukseen kuin rukoillen; hänen huulensa värähtelevät ja hänen jalkansa miltei horjuvat.)
SPARTACUS (lähenee askeleen ja sanoo hellästi.)
Mikset vastaa…? Minkätähden tulit … Licinia?
LICINIA (taistellen heikkouttaan vastaan, sanoo vihdoin aivankuin ponnistaen.) Minä tulin sinun luoksesi … tahtoisin puhua kanssasi … tahtoisin neuvotella, keskustella … etkö mitenkään voisi lopettaa tätä kauheata, hyödytöntä taistelua…?