Ilma oli tukehduttavan kuuma. Koko avaruus näytti värisevän, niinkuin se olisi ollut täynnä kiehuvaa lasimassaa ja aurinko tuntui niin hehkuvalta ja läheiseltä kuin täytyisi kaiken heti syttyä palamaan sen tulisäteistä. Leveä, tomun peittämä maantiekin tuntui uhoavan kuumuutta kuin liiaksi lämmitetty uuni, ja se oli niin omituisen, sokaisevan vaalea, ettei siihen kärsinyt katsoa. Tienvierellä kasvoi muutamia nuoria lehmuksia; ne näyttivät olevan lakastumaisillaan. Ja kun toisinaan leyhähti tuskin tuntuva, kuuma tuulenhenkäys, liikahtivat niiden tomusta harmaat, käpristyneet lehdet hiljaa — ja tuo väsynyt värähdys muistutti janoon kuolevan ihmisen huulien viimeistä, äänetöntä kuiskausta: vettä…
Kaupungin kirkontornit olivat jo kauan näkyneet, mutta ne olivat vieläkin kaukana. Ja mitä lähemmäksi päästiin, sitä lyhyemmiksi ja hitaammiksi muuttuivat vanhusten askelet; väsyneet, laahaavat jalat irroittavat yhä enemmän pölyä, ja vanhan miehen keppi kolahtelee niin voimattomasti…
— Äiti parka, te aivan väsytte. Ei teidän olisi pitänyt lähteä näin pitkälle matkalle, puheli nuorukainen huolestuneena.
— Kyllä minä jaksan. Ja kuinka olisin voinut jäädä, jos sinä vielä…
Hänen äänensä muuttui yhä käheämmäksi ja lopulta vaikeni. Hänestä tuntui kuin olisi joku hiljaa kuiskannut: sinun viimeinen lapsesi menee kuolemaan. Hänen hengityksensä muuttui yhä raskaammaksi, niinkuin voimakas käsi olisi kuristanut häntä kurkusta; hänen silmänsä sumentuivat kummallisesti, hän kompastui irtonaiseen kiveen ja oli vähällä kaatua. Mutta poika ehti tarttua hänen käsivarteensa ja sanoi hellästi ja lohduttavasti:
— Älkää pelätkö, äiti, kyllä minä… Antakaas, kun minä talutan toiselta puolelta.
— Älähän nyt … kai hän siellä, yhtyi isä. Kunhan ei vain myöhästyttäisi!
Vanha mies koetti myös puhua lohduttavasti, mutta ei itse aavistanut, miten kauhean toivoton ja levoton hänen heikko, käheä äänensä oli.
Taas kuului vain läähättävää hengitystä, laahustavien, väsyneiden askelten kapsetta, ja sakea pöly pöllähteli heidän jaloissaan.
Kun he saapuivat pikkukaupungin asemalle, vallitsi siellä tavaton kiire, hälinä ja sekamelska: asemalaituri oli puolillaan sotaan lähteviä miehiä.