— Mutta emmehän me pimeässä voi kokousta pitää! — huudahti ensintullut hämmästyneenä. — Eikö ennemmin tuvassa?
— Ei, — siellä makaa kortteerimies, ja Mauri sanoi asian olevan niin tärkeän, että täytyy kokoontua miten tahansa. Makasiini on ainakin varma paikka, kun minä vahdin ulkopuolella.
— No, me menemme sitten. Odottakaa nyt vielä viisi minuuttia.
Salaliittolaiset poistuivat sedän saattamina, ja kun tämä palasi veräjälle, oli pää kadonnut pensaan yläpuolelta. Mutta hetken kuluttua läheni itse otus pyydystä, ja samoin kuin ennenkin vaati vartija tunnussanaa.
— »Tahdon palkkani», — kuiskasi urkkija hiljaa, Ja setä lausui tyytyväisesti:
— Jaha, te ehditte kumminkin! Toiset ovatkin jo saapuvilla. Tulkaa vaan mukaan!
* * * * *
Mauri ei ollut ihan varma uskaltaisiko urkkija saapua »kokoushuoneeseen» asti, ja siltä varalta hän oli juuri odottamassa ulkopuolella. Mutta kuullessaan sedän tullessaan ankarasti huomauttavan, ettei kertaakaan saa näkyä tulta, ymmärsi hän tuon odottamattoman seikan; pimeyden huumanneen urkkijan niinkuin makea syötti saa nälkäisen ketun unohtamaan siinä piilevän vaaran. Hän pujahti siis edellä makasiiniin, ja kun hänen aivoissaan yhtäkkiä välähti uusi hullunkurinen suunnitelma, päätti hän lisätä siitä alkukohtauksen tähän ilveilyyn. Hän kuiskasi siis tovereilleen, että nämä olisivat ihan hiljaa, kunnes hän kutsuisi heitä.
Kun setä ilmestyi ovelle urkkijan seurassa ja huomasi Maurin, näytti hän yhtäkkiä hätkähtävän, kuunteli jännittyneenä ja sitten kuiskasi pelokkaasti:
— St! Minä olin kuulevinani jotain… Kun ei tuo naapuri vaan olisi vahtimassa jossakin, — se on santarmien palveluksessa. Ettekö voisi mennä sentään muualle, sillä…