— Älkää nyt setä hermostuko, ehkei se ollutkaan mitään, — rauhoitti Mauri, — Minä lupaan, ettemme sano yhtään sanaa ääneen, ja kun emme ota tulta, niin mitä vaaraa tässä olisi…
— No, tämän kerran saatte. Mutta ei sitten enää… Ne vievät minut
Siperiaan…
— Emme tule enää, — lohdutti Mauri ja lisäsi kuiskaten:
— Toiset menivät teidän kamariinne lukemaan kirjelmää, joka tänään saapui »Venäjän Maksimalistien Keskuskomitealta», — kun ei täällä saa ottaa tulta. Käskekää heidän tulla heti luettuaan ja vahtikaa sitten ulkopuolella. Tulkaa te Lemponen sisään, niin minä selitän teille sillä aikaa asian suullisesti.
Hän tervehti urkkijaa ja tunsi tämän käden vapisevan kuin vilutautisella.
He menivät peremmälle. Mauri kehoitti toista istumaan laatikolle eteensä ja alkoi heti selittää tärkeällä, kuiskaavalla äänellä:
— Kun Lemponen on uusi jäsen pääkomiteassa, niin ette tietysti tiedä siitä Venäjän terroristien suunnitelmasta, joka meilläkin viime kokouksessa hyväksyttiin. Ja sen asian vuoksi teidät juuri valittiin pääkomiteaan sikäläisen lähetin erikoisesta suosituksesta. Minä pidin sen myös välttämättömänä, koska te olette ainoa, joka aktiivisesti olette ottanut osaa maksimalistien sankarillisiin pommiattentaatteihin Pietarissa oleskellessanne. Tehän puhutte tietysti venättä paremmin kuin suomea, koska olette Venäjällä syntynyt ja kasvanut?
Viimeisen lausui Mauri venäjäksi, ja urkkija vastasi heti samalla kielellä helpotuksesta huoahtaen:
— Melkein! Sillä olen unohtanut paljon suomalaisia sanoja.
— No siis asiaan! Teidät on siis valittu, koska teidän kokemuksenne ja tunnettu pelkäämättömyytenne ovat välttämättömät siinä suuressa suunnitelmassa, joka koko Venäjän valtakunnassa.