— »Tahdon palkkani!» — änkytti urkkija tuskin kuuluvalla, vapisevalla äänellä.
— Mitä te sanoitte! Minä en kuullut mitään! — tiukkasi Mauri ja toiset yhtyivät häneen.
— Mine tahdon… palkkani, — voihki urkkija hampaat kalisten, mutta toiset eivät vieläkään tyytyneet. Ja vielä kerran toisti lurjus nuo sanat, niin hassunkurisesti ja surkeasti, että kaikki purskahtivat nauruun.
— No niin! — alkoi Mauri vakavasti. — Te kuulitte nyt, että hän on tullut vaatimaan palkkaansa. Ja kun hän noin hartaasti sitä pyytää, niin hän tietysti sen välttämättömästi! tarvitsee.
— Tarvitsee hän palkkansa.
— Ja hän on ansainnut palkkansa paremmin kuin kukaan.
— Sen tähden hän saakin sen kaksinkertaisena.
— Ei — annetaan kymmenkertaisena…
— Ei, maksetaan niin, ettei hän tarvitse enää koskaan mitään…
Nuo kaksimieliset, kamalat uhkaukset veivät urkkijan viimeisenkin tarmon; hän parahti yhtäkkiä aivankuin teurastettava eläin, mutta kun Mauri painoi pistoolinsuun hänen otsalleen, vaikeni hän paikalla.