Kun hän saapui karkeille katukiville, niin hänen pyöränsä aivan hyppeli. Eräässä kulmassa seisoi joukko nuoria miehiä, jotka eivät näyttäneet aikovan väistää. Mutta hän ajoi ihan vimmattua vauhtia suoraan joukkoa kohden ja karjasi hurjasti:
— Pois tieltä!
Ja nuorukaiset väistyivät miltei pelästyen. Hekin huomasivat, että tuossa pitkässä, jäntevässä miehessä, hänen käheässä äänessään oli jotain kauhistavaa, että häntä on paras välttää. —
Kuin myrskytuuli riensi hän lähimmän lääkärin rappusia ylös. Hän soitti kiivaasti, ja kun palvelustyttö tuli avaamaan, huohotti hän vaivaloisesti:
— Onko tohtori kotona?
— Ei ole.
— Missä?
— Hän on maalla…
Ja niine hyvineen juoksi hän alas.
Toinenkaan lääkäri ei ollut kotona, ja tuska, raivo ja epätoivo valtasi hänet. Mitä, mitä tämä on? Hän lähti taas ajamaan kaupungin pääkatua myöten erään tunnetun lääkärin asuntoa kohti, mutta huomasi sisarensa tulevan ajurilla saman lääkärin kanssa vastaan. Hän käänsi pyöränsä, ajoi vaunujen sivuun ja sopersi hengästyksestä katkonaisella äänellä: