* * * * *
Ylimalkaisesti silmäten lääkäri jo huomasi, että selkäranka oli katkennut. Hän sanoi sen hiljaa miehelle ja ilmoitti, että sairas olisi vietävä sairaalaan.
Innokkailla pyynnöillään sai mies lääkärin suostumaan siihen, että sairas saa olla kotona, kun palkataan sairaanhoitajatar käymään tarpeen mukaan hänen luonaan.
Kun lääkäri aikoi tarkastaa poikaa, huusi tämä niinkuin hänen jäseniänsä olisi revitty irti. Hänen silmänsä laajenivat tuskasta ja kauhusta, hänen kasvoilleen tuli niin hirveä ilme, että mies muuttui aivan kalpeaksi ja änkytti vapisevalla äänellä:
— Ei, hänelle täytyy antaa jotakin, mikä kuolettaa tuskat Hän ei voi kestää sitä…
— Niin, kyllä se taitaa olla parasta, — sanoi lääkäri hiljaa. Ja hän ruiskutti morfiinia lapsen käsivarteen.
Poikaparan valitus alkoi vähitellen heikentyä ja silmät muuttuivat himmeiksi. Ja vaikka hän nytkin valitti, sai lääkäri kuitenkin suoritetuksi tarkastuksensa loppuun.
— No, miten on laita? Jääkö hän elämään…? — kyseli mies miltei hengitystään pidättäen.
— Sitä ei vielä voi varmaan sanoa. Mutta vaikka hän jää elämäänkin, tulee hänen koko alaruumiinsa halvatuksi…
— Halvatuksi! — toisti mies oudon käheällä äänellä. — Jalatkin…?