Se parahti hänen kurkustaan kuin hukkuvan hätähuuto.
Arvi et vastannut, katsoi vain häntä suurentunein, kummallisin silmin, ja tyttö vaikeni aivankuin tyrmistyneenä, seisoi vain käsiään väännellen ja katsoi…
Hirveä taistelu kuvastui hänen kalpeilla kasvoillaan, kun hän hetken kuluttua nuorukaisen huomaamatta otti pullon ja poistui taas saliin. Raskaasti hengittäen seisoi hän keskellä lattiaa, väänteli käsiään ja kuiskasi itsekseen äänettömästi:
— Mitä teen?… Elää ilman häntä… Ei… ei… Mitä…?
Juuri silloin kuului ahmalta kadulta kumea jyrinä — aivankuin kaukainen, lähenevä ukkonen. Hän kuunteli jännittyneenä ja ymmärsi, että se oli vaunujen jyrinää. Kenties oli se joku kuorma-ajuri, joka näin aikaiseen ajoi raskaaseen työhönsä. Tuo jyrinä palautti aivankuin salaman leimahduksena hänen mieleensä elämän, ilottoman, surullisen elämän ilman rakastettua. Hän oli aivan näkevinään edessään isänsä lihavat, vihaiset kasvot, kun tämä vaati häntä naimisiin tehtailija B:n kanssa. Hän näki tämän hymyilevät, aivankuin rasvaiset kasvot. Tytön kasvot synkistyivät ja muuttuivat hurjan päättäväisiksi. Ja äkkiä hän kaasi puolet pullon sisällyksestä samppanjalasiin ja ryyppäsi sen yhdellä siemauksella.
Sitten tuli hän nuorukaisen vuoteen viereen, laski pullon pienelle yöpöydälle ja puhui kiireesti, samalla kun hänen kasvonsa alkoivat kalpenemistaan kalveta:
— Sinä sanoit, että olisi suloista kuolla yhdessä… Sinä olet oikeassa… Minä otin tuosta puolet… ja nyt saamme kuolla yhdessä, jos vain sinä tahdot…
Nuorukainen käänsi katseensa, ja samassa hän tunsi tuon hennon ruumiin kummallisesti nytkähdellen kumartuvan ylitseen ja hänen otsalleen painuivat vavahtelevat, omituisen jäykät huulet, niinkuin häntä olisi suudellut kuolema…
Sanoin kuvaamattoman hädän vallassa yritti hän nousta vuoteelta, hän käsitti vain sen, että hänen rakastettunsa kuolee ja hänet täytyy pelastaa. Kaikki sekaantui ja pimeni, ja hänestä tuntui ikäänkuin Ines olisi hukkumaisillaan, — eikä hän voi mitään! Tietämättä mitä teki kohotti hän kätensä ja koetti huutaa apua: mutta huuto muuttui tukehtuneeksi korahdukseksi ja kuuma verivirta purskahti hänen suustaan.
Hän vaipui voimattomana takaisin vuoteelle ja aivoissa pyöri kaikki kohisevana sekamelskana. Mutta hän jännitti koko tahdonvoimansa, ja vihdoin hänelle selveni kaikki; kaikki on hyvin. Miksi hän oli pelästynyt, onhan Ineksellekin parempi näin, kun hän kerran rakastaa… Ja yhtäkkiä hän kaasi pullon sisällyksen suuhunsa viimeistä tippaa myöten.