Ja kun Mauri kahtena iltana kävi mitä erilaisimmissa paikoissa, viipyen kerrankin kolmatta tuntia erään toverinsa luona, ja aina näki tuon tumman varjon seuraavan jälessään hiipivin askelin kuin saaliinhimoinen hyena, oli hän varma, että tämä oli erikoisesti häntä vahtiva santarmiurkkija. Hän päätti tehdä lopun pelistä ja keksittyään hauskan suunnitelman kertoi sen toverilleen, ja tämä suostui ilomielin auttamaan Mauria sen toimeenpanossa.
Kun Mauri siis seuraavana iltana näki urkkijan piileskelevän asuntonsa lähellä olevassa porttikäytävässä ja lähtevän jälessään, lähti hän toverinsa luokse, ja he sopivat yksityiskohtaisesti menettelytavasta.
* * * * *
Kahden tunnin kuluttua ilmestyivät he taas kadulle ja huomasivat ilokseen, että mereltä oli noussut paksua sumua muuttaen pimeyden niin sakeaksi, että näki vain muutaman metrin eteensä. Ja kun he kuulivat urkkijan hiipivät askeleet jälessään, seisahtuivat he seuraavan kadunkulman suojaan ja Mauri alkoi puhua kuiskaavalla, salaperäisellä äänellä:
— Sinä menet siis molempien toverien luokse ja käsket heidän tulla puolen tunnin kuluttua kokoukseen: tärkeät asiat vaativat… Ja muista, että sanot heille itse persoonallisesti, jottei kukaan saa tietää.
— Mutta jos he eivät ole kotona…? — huomautti toveri epäröiden.
— Silloin haet heidät vaikka maan alta! — käski Mauri päättävästi. — Asia on niin tärkeä, ettei se siedä viivytystä. Huomauta erikoisesti, että he tulevat yksitellen ja samaan paikkaan kuin viime kerralla.
— Mutta eikö se ole liian kaukana? Eikö voitaisi kokoontua minun luokseni, kun on näin pimeä iltakin.
— Ei millään ehdolla, — keskeytti Mauri. — Ja kun saat tietää asian tärkeyden, niin huomaat, ettei sitä saa pilata varomattomuuden tähden.
— Mutta, tuota…