— Mutta ei mikään voi hyvittää sitä, että olen tuollaiselle hallitukselle luovuttanut lentokoneeni keksinnön.
Antonius katsoi häntä hetken ja sanoi sitten terävästi:
— Sanopa ystäväni, miten olisit tällaisessa urkkijamaassa voinut rakentaa koneesi, ellet olisi luovuttanut sitä hallitukselle?
— Jaa, tuota — en nyt oikein —
— Sinun täytyy myöntää: et missään! Tai ehkä sinun olisi annettu rakentaa se valmiiksi, sitten otettu kone ja keksintö — ja sinut itsesi lävistetty muutamalla kymmenellä kuuden millin kuulalla! Mutta nyt sinä olet elossa — ja valmiina on kaksikymmentä kappaletta maailman paraita lentokoneita ja uusia tulee!
Marcus tuijotti Antoniukseen ällistyneenä, ja tämä jatkoi hitaasti ja salaperäisesti ääntään hiljentäen:
— Minä taas olen pitänyt huolta siitä, että näissä koneissa on meikäläiset ohjaajat.
— Oo, onko se totta? änkytti Marcus tuijottaen hämmästyneenä ystäväänsä. — Miten sinä olet voinut saada niin paljon…?
— Niinkuin ehkä tiedät, alkoi Antonius kylmästi puhua, — sain periä miljoonaomaisuuden. Ja eräästä syystä olen kouluttanut parikymmentä sopivaa nuorukaista lentäjiksi — ja avustanut vielä muutamia. Nämä ovat yleensä hyviä lentäjiä, ja kun minä olin harjoituspäällikkö, ehdotin sinun uusiin koneisiisi ainoastaan meikäläisiä! Eikö näin ole parempi?
Viime lauseen hän heitti kuin ilkamoiden.