Tyttö näki sen vihan salaman, mikä singahti Marcuksen katseesta hänen lausuessaan ensimmäisen sanan, ja sanoi aivan kuin sääliä teeskennellen:
— Miksi te siis pikkuasiasta silvoitte hänet niin hirveästi? Olen kuullut siitä.
Tätä ei Marcus ollut odottanut! Hänen kasvoillaan kuvastui hämmennys ja neuvottomuus.
— Niin tuota — asia oli nähkääs niin — että tuota, sitten hän laukaisi äkkiä läpitunkevasti:
— Niin, hän on muutenkin konna!
— Miten muuten? ahdisti tyttö tarkastellen häntä terävästi.
— Minä tarkoitan sitä, että, että, mutisi taas Marcus.
Mutta silloin tyttö tuli hänen luokseen, tarttui hänen käsiinsä ja kuiskasi tulisesti:
— Tarvitseeko teidän minulta salata totuus? Kyllä minä mieluummin kuolen kuin ilmaisisin teistä jotakin.
Tytön sanat sattuivat kipeästi Marcukseen, ja hän mutisi lattiaan katsoen: