— Sitä ei voi enää uskoa!
— Hän voi olla provokaattori!
— Ei, toverit! sanoi Antonius lujasti. — Älkää sanoko niin! Ei hän petturi ole.
— Mistä sinä sen tiedät? kuului taas erään miltei jättiläiskokoisen sotilaan järeä ääni. Ja häneen yhtyi muutamia kiihkeitä ääniä:
— Selitä ainakin, millä perusteilla voit olla noin varma hänestä!
— Minä voin todistaa sen! sanoi Antonius.
Äskeisen syyttäjän kasvot olivat valahtaneet kalpeiksi, kun hän kuuli tuon hirveän syytöksen; mutta kuullessaan syyttämänsä miehen puolustavan itseään, hän muuttui aivan avuttoman näköiseksi ja punastui hiusrajaa myöten. Kuin unessa hän taas kuuli Antoniuksen hitaasti ja läpitunkevasti puhuvan:
— Toverit, tällaisella hetkellä ei olisi kenenkään pitänyt esiintyä syytöksin, sillä pian meille tulee kysymys elämästä ja kuolemasta. Mutta siksi täytyy meidän myöskin harkita jokaisen ehdotukset ja suunnitelmat. Ja sen tähden kysyn: mitä sinä Brutus tahdot meidän tekevän, kun sota julistetaan?
Tämä joutui kokonaan hämilleen noin suorasta kysymyksestä ja änkytti tolkuttomana:
— Esimerkiksi sen — sen, mitä Augustus ehdotti…