Antonius hillitsi mielenliikutuksensa tahdonvoimallaan, istui paikalleen ja alkoi puhua:
— Toverit! Ehkä kerron minkälaisen menettelytavan olen ajatellut ehdottaa?
— Kerro, kerro! kuului jännittyneitä kehoituksia.
— Työväki tietysti ensin julistaa suurlakon, mutta jollei ainakin puolet sotilaista kieltäydy lähtemästä sotaan tai jos hallituksen joukot näyttävät pääsevän voitolle ja alkavat ampua työväkeä — silloin nousee seuraavana yönä kymmenkunta lentokonetta ilmaan ja muuttaa raunioiksi sen mahtavan linnoitusvyöhykkeen, joka ympäröi tätä kaupunkia. Marcuksen keksimät uudet koneet voivat ottaa kuormaa kaksi kertaa enemmän kuin entiset, mutta vaikk'ei otettaisikaan mukaan enempää kuin 500 palloa konetta kohden, niin se merkitsee 500 mörssärinammuksen räjähdysvoimaa — ja lisäksi tulta, jonka kuumuudessa sulaa rautakin. On siis varmaa, että niin maanpäälliset kuin maanalaisetkin varustukset tuhoutuvat. Seuraavana aamuna ilmestyy lyhyt uhkavaatimus, jossa käsketään peruuttamaan sodanjulistus — ja ilmoitetaan seuraukset, ellei käskyä totella…
Kaikki olivat miltei henkeä pidättäen kuunnelleet Antoniuksen selostusta, mutta nyt tykistöluutnantti Augustus sanoi pettymyksen ja pelästyksen vallassa:
— Mutta lentokoneethan voidaan ampua nykyaikaisilla ilmatorjuntatykeillä — ja jos räjähtää sellainen määrä…
Ajatus oli niin kauhea, ettei hän uskaltanut jatkaa. Mutta Antonius sanoi nytkin yhtä tyynesti:
— Niitä ei ammuta.
Joka taholta kuului kiihkeitä hillittyjä kuiskauksia:
— Mitä sanot?