Kuului hillittyä hyväksymisen sorinaa.
— Mutta jollemme voita — ellemme saavuta mitään…?
— Saavutamme ainakin koston!
Viimeinen sana kajahti terävänä ja läpitunkevana. He hätkähtivät, he kuulivat ensi kerran tuon äänen. Mutta kääntyessään he näkivät Marcuksen vihasta kalvenneet kasvot; Marcus sammalsi hämmentyneenä:
— Anteeksi veljet — että minä…
Silloin kuului innostuneita kuiskauksia:
— Sinä puhut totta!
— Vihdoinkin! Jo on aikakin!
Silloin eräs synkännäköinen sotilaslääkäri, joka ei koko iltana ollut käyttänyt varsinaista puheenvuoroa, koputti rystysillään pöytään ja puhui matalalla, kolealla äänellä:
— Veljet. Täällä on kaksi miestä, jotka ovat antaneet meille koston, mutta he ovat antaneet muutakin, vielä kalliimpaa, kalliimpaa kuin elämä! Nimittäin sen, että tappiokaan ei voi enää muuttua helvetiksi, niinkuin viime kapinan jälkeen. Sillä yksi ainoa sitä varten varattu kone voi estää sen!